3. maaliskuuta 2016

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Olin lukenut Katja Kalliolta aiemmin kolumnikokoelmat Elokuvamuisti ja Tyypit, mutta Karilla-romaanissa en jostain syystä päässyt alkusivuja pidemmälle. Säkenöivät hetket (Otava, 2013) kuitenkin vaikutti jo takakannen perusteella kirjalta, josta pitäisin. Menneen maailman nostalgiaa ja naiskohtaloita sukupolvesta toiseen, ah! Kansikuvakin (Emmi Kyytsösen käsialaa) on ihana.

Uumoilemiani teemoja ja tunnelmia kirja tarjosikin. Hangon kylpylä kesällä 1914: vauraiden venäläisvieraiden silkkien kahina, mäntyjen runkoja punertava aurinko, laineiden liplatus. Ja sitten maailman äkkinäinen murros, nuoren huolettoman Ellyn varttuminen aikuiseksi naiseksi, jonka elämä on kaukana silkistä ja sametista ja joka vuorollaan kohtaa kasvavissa tyttärissään seuraavan sukupolven huolet ja intohimot.

Kallio kirjoittaa kauniisti. Henkilöhahmojen mielenliikkeet nivoutuvat arjen yksityiskohtiin. Vaimo leipoo mustikkapiirakkaan avioliittonsa tilan, ja kahvimyllyn painossa syliä vasten tuntuu pelko tulevaisuudesta. Nautin näistä havainnoista, niiden herkkyydestä ja oivaltavuudesta, pienistä tunnistettavista hetkistä ja tunteista. Kallion teksti on huolellista ja viimeisteltyä, mutta jotenkin se pysyi minulle vielä pakottoman tuntuisena (esimerkiksi Riikka Pulkkisen Tottaa lukiessani minusta tuntui, että tunnevireiden tarkkailu kääntyi tarkoin punnitussa siloisuudessaan jo lukijaa etäännyttäväksi).

Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen kolmannen sukupolven, Ellyn keskimmäisen tyttären Beatan, tarina. En tiedä, johtuiko tämä yksinkertaisesti siitä, että Beatan osuus päätti kirjan, vai siitä, että temperamentikas Beata oli henkilönä äitiään värikkäämpi persoona. Olisin ehkä kuvitellut, että Ellyn ja Beatan äiti–tytärsuhde saisi kirjassa enemmänkin tilaa, mutta toisaalta en lukiessani erityisemmin kaivannut sen perusteellisempaa käsittelyä. Beata riitti omana itsenään, äiti jossakin taustalla niin kuin aikuistuvien lasten äidit taitavat olla. 

Jos kirjan sukupolvinäkökulmaa ajattelee, irrallisimmaksi jäi Ellyn äidin Ingan tarina, joka tuntui tarinan edetessä haipuvan ikään kuin prologiksi Ellyn ja Beatan kohtaloille. Vuosisadan alun kylpyläelämä oli loppujen lopuksi kirjassa pian ohi. Samalla tämä etäisyys isoäidin ja tyttärentyttären kohtaloiden välillä osaltaan rakensi kirjan hellänhaikeaa tunnelmaa. Haikeimmaksi se tuntui tiivistyvän Ellyn hahmossa. Siihen suodattui ajan kuluminen ja maailman muutos, nuoruuden kultaisten päivien vaihtuminen aikuisen ankaraan arkeen, maailmalta suojautuminen siltä sulkeutumalla ja kaiken tämän lomassa elämän ohikiitävä kauneus, sen säkenöivät hetket.

Jatkan kirjalla Helmet-lukuhaastetta. Tämä sopisi ainakin kohtaan 3. Kirjassa rakastutaan tai
44. Kirjassa joku kuolee.

Katja Kallio: Säkenöivät hetket. Otava, 2013. 301 s. Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen. Ostettu e-kirjana.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli säkenöivä kirja minulle. Suosittelen muillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Mai - minäkin suosittelen! :)

      Poista