29. kesäkuuta 2014

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

Olipa taas hyvä kirja! Luin lukumaratonillani monta hyvää romaania, ja Kristina Carlsonin William N. päiväkirja (2011) oli niistä yksi. Nopealukuinen romaani sopi hyvin maratonlukemiseksi, mutta pieneen sivumäärään mahtuu niin paljon makusteltavaa, että voisin kuvitella palaavani kirjaan joskus uudestaankin.

William N. päiväkirja on romaani todellisesta henkilöstä, 1800-luvulla eläneestä suomalaisesta kasvitieteilijästä William Nylanderista. Kirjaa lukiessani en itse asiassa tiennyt tätä, sillä en ollut lukenut kansilievettä etukäteen. Hyvä lukutapa tämäkin: kirja sai ikään kuin uuden kerroksen, kun loppuun päästyäni selvisi, että päähenkilö perustuu todella eläneeseen ihmiseen.

Päiväkirja sinänsä on täysin fiktiivinen. En voi kuin ihailla ja ihmetellä, miten uskottavan äänen Carlson on luonut William N:lleen. Iäkäs tiedemies elää karua, yksinäistä arkea Pariisissa ja katselee taaksepäin uraansa ja elämäänsä. Vihkoon raapustetusta päiväkirjasta muodostuu kokoelma hajanaisia mietteitä, joista kuultaa läpi miehen erikoinen persoona.

William N. on kitkerä, itsepäinen ja kaunainen mies. Jäkälätutkijana hän on ollut alansa huippua, mutta jyrkät mielipiteet ja äkkiväärä luonne ovat eristäneet hänet niin tiedeyhteisöstä kuin muistakin kanssaihmisistään. Yhteyttä mies pitää parin tuttavan lisäksi enää vain Suomessa asuvaan siskoonsa Eliseen (jonka kirjeiden hyväntahtoiset neuvot ottavat miestä aivoon) ja entiseen taloudenhoitajaansa Constanceen (joka käy silloin tällöin tuomassa ruokaa, jota William N. moittii liian raskaaksi).

Päiväkirjan alkaa William N:n pontevalla päätöksellä kirjoittaa muistelmansa. Mies alkaa kirjata vihkoon saavutuksiaan ja tapahtumia uransa varrelta. Vuosikymmenten takaiset sattumukset ovat tarkasti mielessä, etenkin koetut vääryydet. William N. kokee jääneensä vaille hänelle kuuluvaa arvostusta. Rivien välit kertovat kirjoittajansa äkkipikaisuudesta ja herkkänahkaisuudesta: ”Prof. Brogniart kysyi minulta miten työ edistyy?’ eli tarkoitti että en työskentele tarpeeksi nopeasti, joten lähdin siitä paikasta mikroskoopin äärestä enkä enää palannut.

Muistelmamateriaalin lisäksi William N. kirjoittaa ylös arkensa yksityiskohtia. Niukasti elävän, itaran miehen arjen kohokohtia ovat ne harvat ateriat, joihin kuuluu jotain muuta kuin vettä ja leipää, joten kulmakuppilassa nautitut lounaat raportoidaan tarkasti. Vähitellen päiväkirjan sivuille hiipii yhä henkilökohtaisempia pohdintoja. Niistä voi aavistaa, että jossain jääräpäisyyden ja omahyväisyyden takana on myös syvää yksinäisyyttä ja arkaa kaipuuta tulla rakastetuksi. William N. vaikuttaa vastenmielisen hankalalta ihmiseltä, mutta pienet välähdykset kovan kuoren alla piilevästä herkkyydestä tekevät hahmosta silti myötätuntoa herättävän.

Hieno kirja, jossa vain vähän yli puoleentoistasataan sivuun tuntuu kiteytyvän kokonainen elämä ja aikakausi. Kirjasta on pitänyt myös moni muu kirjabloggari: linkkejä löytyy Täällä toisen tähden alla -blogista.

Kristina Carlson: William N. päiväkirja. Otava, 2011. 159 s. Ostettu käytettynä.

27. kesäkuuta 2014

Francis Dannemark: Histoire d’Alice, qui ne pensait jamais à rien (et de tous ses maris, plus un)

Ostin tämän Francis Dannemarkin kirjan sen mielikuvitusta kutkuttavan nimen perusteella: Histoire d’Alice, qui ne pensait jamais à rien (et de tous ses maris, plus un) eli tarina Alicesta, joka ei koskaan ajatellut mitään (ja kaikista hänen aviomiehistään, plus yhdestä). Dannemark ei ollut minulle ennalta tuttu nimi, mutta mies on näköjään vuonna 1955 syntynyt belgialainen kirjailija, joka on julkaissut yhteensä kolmisenkymmentä romaania, novelli- ja runokokoelmaa.

Histoire dAlicen kertoja on Paul, joka äitinsä hautajaisissa tapaa ensimmäistä kertaa tätinsä Alicen. Nuorena ulkomaille muuttanut Alice ei ole koskaan pitänyt yhteyttä sisarensa perheeseen, mutta nyt Paulille tarjoutuu tilaisuus tutustua tuntemattomaan tätiinsä. Paljastuu, että Alice on elänyt varsin värikkään elämän rinnallaan sarja aviomiehiä, jotka ovat yksi toisensa jälkeen jättäneet vaimonsa leskeksi.

Kenties hieman makaaberilta kuulostava tarina on itse asiassa varsin kepeä ja elämäniloinen. Virkeä leskirouva Alice on ottanut elämän seikkailuna, antanut virran viedä. Alicen viestinä tuntuu olevan, että iloa löytyy kaikkialta, kun mielen pitää sille avoinna, ja surut menevät ennen pitkää ohi. Ehkä kliseinen mutta silti osuva on Alicen ajatus onnellisuudesta hetkeen tarttumisena: ”Je crois qu’on est heureux chaque fois qu’on ne pense pas qu’on pourrait être avec d’autres gens ou ailleurs, à faire d'autres choses.”

Sympaattinen hyvän tuulen kirja. Dannemarkin muillakin romaaneilla on uteliaisuutta herättäviä nimiä – miten olisi vaikkapa Kömpelön enkelin muistelmat, Asioita joita sanotaan yöllä kahden kaupungin välissä tai Ystävättärieni todellinen rakkauselämä juuri tällä hetkellä? – joten panen nimen muistiin tulevia kirjanhakuja varten.

Francis Dannemark: Histoire d’Alice, qui ne pensait jamais à rien (et de tous ses maris, plus un). Robert Laffont, 2013. 185 s. Ostettu uutena.

24. kesäkuuta 2014

Anja Snellman: Pääoma

Toissakesäisellä lukumaratonillani luin ensimmäisen kirjani Anja Snellmanilta, Auran. Viimeviikkoisella maratonilla oli Snellmanin uusimman eli Pääoman (2013) vuoro.

Pääoma oli vaikuttava lukukokemus. Kansiliepeen mukaan se on ”Snellmanin tähänastisen tuotannon henkilökohtaisin teos”, ja riipaisevan henkilökohtainen se tosiaan oli. Kirjassa Snellman kertoo vammaisen sisarensa tarinan ja samalla paljon itsestään.

Marjatta Kauranen eli Maru syntyi Viipurissa sodan aikana, pommitusten keskellä. Elämä sai dramaattisen alun, mutta muuten dramatiikkaa oli Marun elämässä vähän: puheen ja liikkumisen vaikeus eristi sairauteen ja yksinäisyyteen. Maru kuoli 67-vuotiaana, ainoana lähiomaisenaan pikkusisko Anja.

Marun kuolema nostaa muistot pintaan. Kirjassa risteilee monta aikatasoa. Lapsuudenkodin niukat puitteet ja ei niin helppo perhe: epävakaa äiti, viinaanmenevä isä, sisko joka on erilainen kuin muut. Nuoruuden vimma päästä irti kodista, suureen ja kevyempään maailmaan. Aikuisena kypsyvä ymmärrys, velvollisuudentunto ja samalla riittämättömyyden tunne.

Yksi kirjan läpi kulkevista teemoista on terveen sisaren kokema syyllisyys. Nuorena Anja häpeää kömpelöä siskoaan ja samalla häpeää omaa häpeäänsä, aikuisena taas kokee syyllisyyttä siitä ettei ole tehnyt eikä tee Marun eteen tarpeeksi. Ja läpi elämän mukana kulkee kuin varjona syyllisyys siitä, että toinen on sairas ja itse on terve.

Snellmanin teksti on tiheää ja toisteista, symbolien ja viittausten kyllästämää. Muistojen seassa vilahtelee myyttisiä karhuja, Amy Winehouse ja Anders Behring Breivik, ja ehkä tärkeimpänä toistuvana motiivina geenitutkimus, DNA:n piirtämä ”sisaruuden kaksoiskierre”. Geenien määräämän kohtalon sattumanvaraisuus herättää ihmetyksen siitä, miten pienestä onkaan kiinni, millaiset biologiset lähtökohdat ihminen elämälleen saa: miten paljon samaa on kahdessa täysin erilaisessa ihmisessä ja miten erilaisia voivat olla kaksi ihmistä, joissa on niin paljon samaa.
Me olimme herneenpalon puoliskot, linnun siivet, me olimme kuin yö ja päivä. Me olimme niin erilaisia, että olimme kuin toisistamme murtuneet. 

Snellman käsittelee Pääomassa hyvin yksityisiä asioita ja tunteita. Vajavaisen kokemukseni perusteella samoja teemoja löytyy hänen muistakin kirjoistaan: yksi Auran henkilöhahmoista oli viinaanmenevä karjalainen kauppamies-isä, joka muistutti aika lailla tämän kirjan isää, ja käsittääkseni muissa Snellmanin kirjoissa henkilökohtaisuus on vielä selvemmin läsnä.  

Pääomassa henkilökohtaisuus on peittelemätöntä ja syvälle menevää, mutta jotenkin kirja ei tunnu tirkistelyltä. Snellman panee itsensä likoon ja kuvaa siskoaan rehellisesti mutta ei ronkkien, kunnioittaen mutta ei glorifioiden. Kirjasta muodostuu kaunis kunnianosoitus yhdelle vaatimattomalle, ainutlaatuiselle elämälle.
Elämänsä viimeiset yhdeksän päivää hän katselee maailmaa pienemmän ja isomman happimaskin takaa, oman hengityksensä huurusta erottaa monenlaisia kummeksuvia ja sääliviä ilmeitä, niihin hän on enemmän kuin tottunut. Hän on viimeisinä tajuisina päivinään kuin sukeltaja, kytkettynä erilaisiin mittareihin ja happilaitteisiin hän leijailee rypälekorallien puutarhoissa, hyväilee pelotta mureenoiden huulia, tarttuu sähkörauskuja pyrstöstä, painaa päänsä huojuviin meriviuhkoihin, seuraa helmiveneiden matkaa syvälle pohjan ikihämärään. Menneen elämän päiviä, maisemia, ääniä, perheenjäsenten ja lemmikkieläinten hahmoja. Vuoteen ympärille vedetyt verhot ovat kuin valkokangas.

Anja Snellman: Pääoma. Otava, 2013. 299 s.

22. kesäkuuta 2014

Paul Magrs: Never the Bride

Divarista ostamani brittiläisen Paul Magrsin romaani Never the Bride (2006) on odotellut lukijaansa kirjahyllyssäni jo ties miten kauan. Lukumaratonillani otin kirjan vihdoin käsittelyyn, ja onneksi otin. Oikein hupaisa opus!

Kirjan päähenkilö on Brenda, romuluinen ikäneito, joka pitää pientä bed & breakfast -paikkaa Whitbyn rannikkokaupungissa. Kaupunkiin muukalaisena saapuneen Brendan menneisyys on arvoitus jopa hänen parhaalle ystävälleen, naapurin Effielle. Kaksikko elää leppoisaa vanhapiikaelämää päiväkävelyineen ja teehetkineen, kunnes Whitbyssä alkaa tapahtua kummia. Mikä on epäilyttävän tehokkaan kauneussalongin salaisuus? Mitä pakoilee liian täydellinen turistiperhe? Ja mitä todella tapahtuu ikuiseen jouluun juuttuneessa hotellissa?

Never the Bride on riemukas sekoitus peribrittiläistä miss Marple -tunnelmaa ja Tim Burton -henkistä goottimeininkiä höystettynä ripauksella Roald Dahlia, ja kaikkea tätä kieli poskessa. Kirja on täynnä kekseliäitä yksityiskohtia (minua huvitti esimerkiksi Brendan ja Effien fish & chips -kantapaikka Cod Almighty) ja eksentrisiä hahmoja, joista monikaan ei ole sitä, miltä päällepäin näyttää. Whitbyssä tapahtuu yhtä jos toistakin arkijärjen ylittävää...

Kirjan joka luvussa vanhatpiiat sekaantuvat uuteen arvoitukseen. Irrallisilta tuntuvat luvut kytkeytyvät vähitellen yhteen, ja loppumetreillä vihjaillaan jo Brendan ja Effien tuleviin seikkailuihinkin. Never the Bride aloittaa sarjan, johon Magrs näkyy kirjoittaneen tähän mennessä yhteensä kuusi osaa. En ole varma, kantavatko kirjan ideat loputtomiin vai piileekö jatko-osissa pitkitetyn vitsin riski, mutta mielikuvitusta Magrsilta ei ainakaan puutu, joten voisin hyvin kuvitella viihtyväni Brendan ja Effien matkassa toisenkin kirjan verran.

Paul Magrs: Never the Bride. Headline Review, 2006. 245 s. Ostettu käytettynä.

19. kesäkuuta 2014

Blogistanian kesälukumaraton III

Lukumaratonin logo: M. Carole

No niin, nyt se alkaa! Aloitan osallistumiseni Blogistanian kesälukumaratoniin klo 14 eli Suomen aikaa klo 15. Väliaikapäivityksiä pian...

14.00

Maratonin aloittaa kirjahyllyssä vuosia odotellut Paul Magrsin Never the Bride, joka vaikuttaa kannen perusteella goottihenkiseltä huumorimysteeriltä.

17.20

Jeps, hauska kirja! Kuin neiti Marplea Tim Burtonin keksimänä: teetä lipittäviä vanhojapiikoja ja yliluonnollisia sattumuksia pienessä englantilaisessa rannikkokaupungissa. Kirja näkyy olevan ensimmäinen osa Brenda & Effie Mystery -sarjaa. Lukisin mielelläni jatkoakin!

17.45

Välipalaksi ensimmäinen luku Anna Kortelaisen kirjoituskokoelmasta Rakkautta sattumalta. Asiaa naisten ja miesten maailmoista: kielestä, pukeutumisesta, arvostuksesta.

19.20

Puolet Anja Snellmanin Pääomasta luettu. Koskettava omaelämäkerrallinen romaani vammaisesta siskosta. Nyt iltapalatauon aika.

20.45

Pääoma luettu loppuun. Tämä oli vasta toinen lukemani Snellmanin kirja. Aurasta jäi sellainen ”ihan ookoo” -jälkimaku, mutta tästä Pääomasta pidin paljon.

21.10

Kuppi teetä ja toinen luku Kortelaista. Tämän luvun aiheena olivat lapset. Kortelainen kirjoittaa hyvin, liikutuinkin. Kirjan tekstit ovat ilmeisesti alun perin ilmestyneet lehtikirjoituksina, joten vähiten ajankohtaiset tuntuvat nyt ajattomimmilta.

22.25

Nyt on kesken belgialaisen Francis Dannemarkin kirja Histoire d’Alice, qui ne pensait jamais à rien (et de tous ses maris, plus un), jonka ostin syksyllä kirjaostostempauspäivänä. Taidan lukea vielä vähän ja käydä sitten nukkumaan.

07.45

Huomenta! Maratoonari herää uuteen päivään hyvillä mielin, sillä Dannemarkin kirja oli sympaattinen, elämäniloinen tarina Alice-tädin uskomattomasta elämästä. Välilukemiseksi taas luku Kortelaista, ja sitten aamupalan kaveriksi uusi kirja.

09.20

Kristina Carlsonin William N. päiväkirja luettu. Vau! Hieno pieni kirja äreästä tiedemiehestä, joka elää katkeroituneena erakkona Pariisissa ja päättää kirjoittaa elämäkertansa.

13.10

Deborah Moggachin Tulip Fever luettu. Hyvä kirja tämäkin! Ehdin ehkä vielä lukea Kortelaisen loppuun...

13.50

Rakkautta sattumalta luettu loppuun, ja näin päättyy tämänkertainen lukumaraton.

*

Luin maratonvuorokauden aikana 6 kirjaa eli yhteensä 1312 sivua. Toissavuotisella maratonilla sivuja kertyi satakunta enemmän, mutta tälläkin kerralla ehdin itse asiassa lukea enemmän kuin olisin etukäteen arvannut – aika montahan noita oli!

Viihdyin mainiosti kaikkien maratonkirjojen parissa. Yhtään hutivalintaa tai takkuavaa lukukokemusta ei osunut joukkoon. Ehkä vaikuttavin lukukokemus oli Pääoma, mutta vaikutuin myös William N. päiväkirjasta, ja maratonin kevyemmät kirjat olivat nekin erinomaisen viihdyttäviä.

Tällainen maaninen lukutahti on siitä antoisaa, että se antaa mahdollisuuden uppoutua kirjoihin syvemmin kuin tavallinen muiden puuhien lomassa lyhyissä pätkissä lukeminen. Kun koko kirjan lukee liki yhteen menoon, sen maailmasta ei joudu väkivalloin pois kesken tarinan, ja lukukokemuksesta tulee jotenkin tiiviimpi, intensiivisempi.

Mahtava maraton siis tälläkin kerralla! Kirjoittanen vielä kaikista maratonkirjoista myöhemmin lisää, mutta nyt lienee koitoksesta palautumisen paikka.

18. kesäkuuta 2014

Lukumaratonille!


Viime vuonna en ehtinyt mukaan kirjablogien yhteislukumaratoneille, mutta tänä vuonna aion yrittää osallistua huomiseen maratonlukutempaukseen. Ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) lukumaratonini toissa vuonna oli nimittäin sen verran hauska kokemus, että sormeni syyhyävät ottamaan uusiksi.

Toissakesäinen maratonini oli yksilösuoritus, mutta tällä kertaa ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua: Anna minun lukea enemmän -blogin kautta maratonille on ilmoittautunut jo kymmeniä osallistujia.

Kokosin huomista varten alustavan kirjapinon, josta noukkinen päivän aikana luettavaa. Valitsin pinoon ohuehkoja, erityylisiä kirjoja, jotta maratonilla säilyy vauhti ja puhti, mutta saapa nähdä, päädynkö loppujen lopuksi valitsemaan luettavaksi jotain ihan muuta. Pientä jännitystä aiheuttavat myös huomisen pakolliset menot, jotka saattavat ikävästi verottaa lukemiselle jäävää aikaa. No, teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää! :)

Iloisia lukuhetkiä kaikille!