12. maaliskuuta 2014

Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito

Päivi ja Santeri Kannisto ovat eläneet jo vuosia nomadeina maailmalla, vailla vakituista osoitetta, työpaikkaa ja monia muita nykyaikaisen länsimaisen elämän itsestäänselvyyksiä. Kirjassaan Vapaana elämisen taito (2014) pariskunta valottaa ajatuksiaan siitä, mitä heille merkitsee vapaana eläminen ja mitä se vaatii ja antaa.

Luin kirjaa yhtä aikaa kiinnostuneena ja epäileväisenä. Kukapa ei olisi joskus haaveillut oravanpyörästä irrottautumisesta, kiireettömästä elämästä vailla aikatauluja ja velvollisuuksia? Kannistojen ratkaisu jättää taakseen turvallisen sovinnainen arki ja heittäytyä elämän kannettavaksi kiehtoo. Kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta vain nakata rinkka selkään ja kääntää kokka kohti uusia ilmansuuntia sen mukaan, missä elämä milloinkin vaikuttaa mukavimmalta tai mielenkiintoisimmalta.

Samalla moinen elämäntyyli ärsyttää. Eikö tuollainen elämä ole pilvilinnojen rakentelua, vastuun pakoilua? Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki tekisivät samalla tavalla? Ja eikö jatkuvaan muutokseen ennen pitkää väsy? Entä mitä sitten, jos jokin menee pieleen? Ovatko globaalit nomadit tosiaan valmiita hyväksymään myös valitsemansa vapauden kääntöpuolet?

Kannistot kyllä tarjoavat vastauksia näihin kysymyksiin. Vaikka kirjan pohdinnat vapauden olemuksesta ja käytännön toteutuksesta tuntuvat välillä kovin idealistisilta ja epärealistisilta, Kannistojen perustelut ajattelulleen ja valinnoilleen ovat enimmäkseen johdonmukaisia. Kyllä, yhteiskunnan kahleista voi irrottautua, mutta silloin on hyväksyttävä myös se, että samalla irrottautuu yhteiskunnan suomasta turvasta. Kyllä, jokaisen pitäisi saada tehdä omat valintansa, mutta silloin on hyväksyttävä myös se, että muiden valinnat voivat olla toisenlaisia kuin omamme. Kyllä, vapaus on myös vastuuta.

Silti en aivan purematta niele kaikkia kirjan teesejä. Mietin ensinnäkin sitä, onko yksilön ylipäätään mahdollista kääntää täysin selkänsä yhteiskunnalle. Kannistot eivät tahdo äänestää, maksaa veroja tai käyttää julkisia palveluja, koska he eivät usko niiden edustaman järjestelmän mielekkyyteen. Matkoillaan maailmalla he tulevat silti väistämättä käyttäneeksi sähköä, kauppoja, busseja ja monia muita palveluja ja hyödykkeitä, jotka tavalla tai toisella aina nojaavat jonkinlaiseen ihmisten kehittämään järjestelmään yhteisten tarpeiden täyttämiseksi. On vaikeaa kuvitella, miten ihmisten yhteiselo tällä planeetalla toimisi, jos kaikki ryhtyisivät käytännössä toteuttamaan Kannistojen kuvailemaa individualistista elämäntapaa.

Kannistot eivät myöskään näe mielekkääksi pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan, sillä heidän mielestään ”epäkohtia ei korjata lainsäädännöllä, hallinnolla eikä pakkokeinoilla”. Sen sijaan yksilöiden pitäisi pyrkiä vaikuttamaan niihin asioihin, joihin he todella voivat vaikuttaa eli itseensä ja lähiympäristöönsä, sillä ”yksilöt toimivat keskenään paljon tehokkaammin kuin mikään hallintokoneisto”. Samaan hengenvetoon kirja kuitenkin kysyy, ”miksi asioita ei voisi hoitaa laajemmassa mittakaavassa samoin, keskustelemalla ja sopimalla”. Jäin pohtimaan, eikö yhteiskunnissa ole kysymys juuri siitä: asioiden sopimisesta laajemmassa mittakaavassa. Missä kohdin ”hyvä” yhdessä sopiminen muuttuu ”pahaksi” yksilönvapauden rajoittamiseksi?

Kannistojen ihailema individualismi ja liberalismi edellyttävät luottavaista käsitystä ihmisestä olentona, jolla on tietoa, taitoa, halua ja arvostelukykyä tehdä ja toteuttaa järkeviä päätöksiä. ”Mikä tahansa valinta voi olla vapautta, jos se lisää itsemääräämisoikeutta, onnellisuutta ja mahdollisuuksia toteuttaa itseä eikä se vahingoita muita”, kirja toteaa. Kannatan, mutta samalla mieltäni jäytää pieni epäilys. Pystymmekö tosiaan arvioimaan tekojemme tarkoitusperiä ja seurauksia niin, että nämä periaatteet varmasti toteutuvat? Ja voimmeko luottaa siihen, että muut tekevät samoin?

Pohdin, miten arvioisin esimerkiksi sitä, milloin valintani vahingoittavat muita. Kannistot kehottavat muun muassa ostamaan ”halvinta ja sieltä mistä halvimmalla saat, sillä mitä enemmän rahaa käytät, sitä enemmän tuet kasvua ja kasvusta aiheutuvia haittoja”. Jos teen näin, mutta osoittautuu, että ostokseni on vaikkapa valmistettu kehitysmaisessa hikipajassa pakkotyövoimalla, enkö silloin vahingoita teollani muita? Tai jos minä ja kaltaiseni kieltäydymme rokotuksista, koska tieteelliset tutkimukset ”ovat aina riippuvaisia niiden rahoittajista ja tulokset sen mukaisia”, eikö ole mahdollista, että vahingoitamme valinnallamme muita siinä tapauksessa, että kritisoimamme tutkimukset osoittautuvatkin paikkansapitäviksi ja tartuntataudit alkavat rokotusten vähentyessä levitä? Yksilön valinnat vaikuttavat aina myös muihin.

Kannistojen kuvailema riippumaton, omaehtoinen elämä vaatii länsimaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan tottuneelta ihmiseltä paljon. Myönnän auliisti, että minulla ei riittäisi kantti eikä into. Vaikka ajatus elämästä palmupuun alla vapaana kalenterin orjuudesta kiehtoo, todellisuudessa en olisi valmis nomadielämän epävarmuuteen ja omavaraisuuteen. Minusta on loppujen lopuksi ihan mukavaa, että kasvoton vallankäyttäjä nimeltä yhteiskunta on katsonut hyväksi, että opin prosenttilaskua, vältyn poliolta ja voin soittaa palokunnan avuksi, jos kotini syttyy tuleen. Voisi ehkä ajatella, että minulle vapaus on myös vapautta vastuusta tietää ja hoitaa kaikki itse.

Pisteet siis Kannistoille siitä, että vaikka he itse ovat paljon radikaalimpia, he eivät esitä omaa elämäntapaansa ainoana oikeana. Kirjan jokaisen luvun lopussa tarjotaan käytännön vinkkejä niin ”isoihin” kuin ”pieniinkin” tekoihin niille, jotka haluavat kehittää vapaana elämisen taitoa omassa elämässään, mutta kuten Kannistot toteavat, kirja ei siitä huolimatta ”yllytä ketään seuraamaan jalanjäljissämme maankiertäjiksi, sillä maailmassa ei ole yhtä yksiselitteistä vapautta, joka tekisi meidät kaikki onnellisiksi”. 

Päivi ja Santeri Kannisto: Vapaana elämisen taito. Atena Kustannus, 2014. Kansi: Tuomo Parikka. Arvostelukappale. PDF, luettu kännykällä.

17 kommenttia:

  1. Tosi hyvin kirjoitat tästä. Mulla on just tämä kirja kesken, ja koska olen aika hippihenkinen, niin mielenkiintoiselta vaikuttaa.
    Ajattelin ensin että kyseessä on perus proosakirja, mutta tämähän olikin tämmöinen filosofinen tietoisku. Saas nähdä mitä lopulta ajattelen. (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä tuli vastaan mielenkiintoisia filosofeja ja yhteiskuntatieteilijöitä - joihinkin olisin ehkä perehtynyt mieluusti paremminkin. Kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä olet kirjasta loppujen lopuksi!

      Poista
  2. Minä en usko että luen tätä, niin paljon Kanniston Elämäni nomadina sai minut näkemään punaista. Sitä paitsi luulen että sain tarpeeksi tietoa kirjan sisällöstä tämän arvion perusteella, kiitosta vain :) Olen itse hyppäämässä "oravanpyörästä" tänä vuonna ja heittäydyn maailman vietäväksi vuodeksi, pariksi, mutta aikeissa on palata sitten takaisin ensinnäkin jo sen takia, että jatkuva reissaaminen kuluttaa oman itsen lisäksi maapalloa. Eikä tämä maailma pyöri ilman yhteiskuntia ja veronmaksajia, joten palaan sitten joskus kiltisti maksamaan osani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin juuri Elämäni nomadina -kirjoituksesi, hyvää pohdintaa ärsytyksestä huolimatta tai juuri siksi! Minä en ärsyyntynyt tästä aivan samalla mitalla, vaikka aika tiuhaan tahtiin kyllä kohottelin kulmiani ja väliin hieman tuhahtelinkin. Ehkä olin leppeällä tuulella, tai Kannisto on pehmentynyt?

      Poista
  3. Tosi hienosti kirjoitettu, vai! Luen kirjaa juuri itsekin ja vaikka Se paljon herättääkin ajatuksia, en osaisi niitä sanoiksi pukea niin kuin sinä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! Olisi kiva lukea sinunkin mietteitäsi kirjasta!

      Poista
    2. Oho, jäänyt ensimmäinen lause näköjään kesken aamulla:D En kyllä kuolemaksenikaan muista mitä piti kirjoittaa, mutta lauseen ei ainakaan pitänyt loppua vai-sanaan:D

      Poista
    3. Hih, ajattelin että se oli jokin eksoottinen interjektio! :)

      Poista
  4. Hieno kirjoitus! Pohdintasi kiinnostivat minua huomattavasti enemmän kuin Kannistojen kirja. :-) Minustakin on vastuunpakoilua paeta pysyväisluontoisesti osallistumista järjestäytyneeseen yhteiskuntaan... vaikkapa vuoden mittainen karkumatka sen sijaan kuulostaisi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Booksy! Minullekin sopisi huomattavasti paremmin määräaikainen tuuletus kuin täysi ajelehtiminen. Ja vaikka yritän asennoitua avoimin mielin Kannistojen visioon maailmasta, jossa ihmiset ottavat vastuuta omasta itsestään ja lähiympäristöstään, monet kirjan esittelemät ajatukset sen toteuttamisesta käytännössä ovat nyky-yhteiskunnassa silti eräänlaista vapaamatkustamista muiden kustannuksella.

      Poista
  5. Tosi hyvin kirjoitettu, Luru! Minulla oli ihan samanlaiset reaktiot Elämäni nomadina -kirjasta kuin Helmi-Maarialla. Ilmeisesti Kannistot ovat hieman viisastuneet, jos ymmärtävät nyt jo, että heidän ihanne-elämänsä ei ole kaikkien haave.
    Minun mielestäni tuollainen elämä on vain lorvailua ja hortoilua vailla mieltä. Sana "nomadi" tuo kyllä mieleen ihan muuta kuin tämän matkustelun läppärit mukana mukavasti elellen. Ei se "globaali" siinä edessä tee tätä elämänmuotoa yhtään paremmaksi. Hippiydestä tässä ei ole myöskään jälkeäkään. Hippiys oli rauhanaate, joka korosti luonnonmukaista elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Marjatta! Olen entistäkin uteliaampi tuon Elämäni nomadina -kirjan suhteen, ehkä pitää kokeilla sitäkin ja katsoa miten minun verenpaineelleni käy... :)

      Poista
  6. Ahaa, täältä vasta huomasin että Päivi K. on nyt yhdessä Santerin kanssa kirjoittanut toisen, näköjään aika saman sisältöisen kirjan kuin oli Elämäni nomadina. Komppaan tässä Helmi-Maariaa ja Marjattaa, I share the same feelings! Hyvin aktivoivasti ovat kirjat kuitenkin pistäneet ihmiset ajattelemaan ja purkamaan mietteitään tästä elämäntavasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksia tämä tosiaan herättää! Se ainakin on hyvä juttu, vaikkei samaa mieltä kirjoittajien kanssa olisikaan.

      Poista
  7. Minä huomasin tämän kirjan vasta nyt, mutta Kannistoista elokuussa julkaistu juttu Hyvä Terveys -lehdessä sai minut puolestani näkemään punaista, kuten eräs kommentoija tuossa ylempänä osuvasti ilmaisi. Se,miten esim. Santeri Kannisto on kohdellut pientä poikaansa (jättämällä tämän), ei ole muuta kuin silkkaa itsekkyyttä. Olisi myös mielenkiintoista tietää, miten pariskunnan käy kun he vanhenevat. Kuka heistä silloin pitää huolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos he ennen lähtöään myivät omakotitalot Kauniaisissa ja Tapiolassa, kuten eräs asiaa selvittänyt päätteli, jättivät verot myyntivoitoista maksamatta, kuten he itse kehottavat ja lisäksi jättivät maksamatta velkansa saman oman neuvonsa mukaan, niin voi päätellä heille kertyneen pyöreän miljoonan, ehkä kahdenkin euron pääoman. Ei tarvitse olla kovin suuri sijoittajanero, jotta se tuottaisi noin 50.000 - 100.000 euroa esim hajautetusti rahastoja käyttäen (oma pikku eläkesijoitukseni on nyt noin 2,5 -kertainen ihan tällä hajauta unohda taktiikalla) . Ja kun siitä korosta jättää verot maksamatta, niin riittääkin pitkälle, varsinkin kun voi elää kaverien luona, pientä seurustelua ja puuhastelua vastaan, mistä niistäkään ei makseta veroa tai sotuja. Ei ehkä tarvitse ees käyttää korkoja elämiseen, varsinkin kun saa provisiota kirjoista, esiintymisistä jne. Päälle hyvä olo ihastelevista jutuista ja kommenteista. Vaikka ajatukset olisi mitä selkeitä ja ristiriitaista höyryä, voi ne aina kuorrutus kulloinkin ajankohtaisilla aineilla, nyt olisi anarkistien kapina kova juttu, eikö?

      Sitten voikin "vaivaisena" päättää tulla takaisin tai ei - mieluummin ehkä ei?

      Meitä vedätetään, nauttikaamme edes!

      Poista
    2. Edit: sijoitus on siis tehty 2004 alussa, eli tullut mm jo yli 2008 kuopan.
      Ja ekan kappaleen viimeinen lause alkoi:
      Vaikka ajatukset olisi mitä selvintä höttöä, ne voi aina kuorruttaa ...

      Poista