26. maaliskuuta 2013

TTT: Kirjalliset aakkoset - A

Viime viikkoina ilmassa on ollut pientä lukujumia. Kesken on useampikin kirja, mutta mistään ei tule valmista. Onneksi aina voi suunnitella tulevia lukemisia ja muistella menneitä, ja  siihen puuhaan sopii mainiosti Top Ten Tuesday -listailu. Päätin siis aloittaa oman tiistaisarjan kirjallisista aakkosistani.

Ensimmäisenä ohjemassa vanha kunnon A!

1. Margaret Atwood on hyvä kirjailija. Vaikutuin Sokeasta surmaajasta, Nimeltään Gracestä ja Kissansilmästä (kaikki luettu ennen blogiaikaa). Oryx ja Crake innosti vähemmän.

2. Avonleaan olen matkannut mielikuvituksen siivin monet kerrat. En tiedä, haluaisinko käydä siellä oikeasti: todellisuus saattaisi jäädä jälkeen kuvitelmista.

3. Prinssi Edwardin saari on vedonnut myös Suvi Aholaan, jonka yhdessä Satu Koskimiehen kanssa toimittama Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt on läpikotaisin ihana kirja.

4. En ole lukenut juuri lainkaan Afrikkaan sijoittuvia kirjoja. Äkkiseltään tulee mieleen yksi Mma Ramotswe -dekkari (Botswana), J. M. Coetzeen Michael K:n elämä (Etelä-Afrikka), Aya-sarjakuva (Norsunluurannikko) ja Amin Maaloufin Leo Afrikkalainen (pitkin poikin Pohjois-Afrikkaa).

5. Jatketaan maanosilla: Kirjallinen Aasiakaan ei ole minulle kovin tuttu. Blogitunnisteista löytyy kaksi Intiaa, mutta enpä tiedä, kuinka aidon ja monipuolisen kuvan maasta antavat Eat, Pray, Love ja Viidakkokirja... Kiinaan matkasin viime vuonna Guy Delislen seurassa. Japania olen katsellut nöyrimmän palvelijanne Amélie Nothombin silmin ja muutaman kulttuurihistoriallisen tietokirjan kautta. Muiden maiden kohdalla lyökin sitten tyhjää.

6. Australiasta olen lukenut, hih, yhden harlekiinipokkarin.

7. Amerikka on sentään vähän paremmissa kantimissa. Viime vuonna innostuin So American -haasteesta, ja amerikkalaista kirjallisuutta tulee muutenkin luettua melko ahkerasti – tai siis lähinnä yhdysvaltalaista. Etelä-Amerikasta blogiin on toistaiseksi päässyt ainoastaan Gabriel García Márquez.

8. Blogissani näkyneistä A-kirjailijoista haluaisin erityisesti mainita Selja Ahavan, jonka esikoisromaani Eksyneen muistikirja oli kaunis, koskettava kuvaus muistin hapertumisesta.

9. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli Päivi Alasalmen vahvatunnelmainen Tuo tumma nainen.

10. Eikä tietenkään sovi unohtaa Juhani Ahoa! Yksin-pienoisromaani sisältää sellaista tunteen paloa että ah ja voi, ja kirjan Helsinki- ja Pariisi-kuvaus on herkullista.

Kuka tai mikä on teille kirjailijoiden tai kirjojen parasta A-ryhmää?

6. maaliskuuta 2013

Elokuvia alkuvuodelta

Syksyn ja joulun elokuvien jatkoksi listaan tällä kertaa elokuvaelämyksiä tammi- ja helmikuulta. Edelliseen satsiin sattui mukaan pari mafiapläjäystäkin, mutta viime viikkoina on tullut katseltua hempeämpää menoa.

Atonement (2007)

Tämän elokuvan kohdalla olin aikonut lukea ensin Ian McEwanin kirjan, mutta en nyt sitten malttanut olla katsomatta elokuvaa. Kaunis se olikin: visuaalisesti upea (Keira Knightleyn vihreä iltapuku, ah) ja tunnelmaltaan tiheä (pisteet myös musiikille!). Jotenkin minusta tuntui silti, että elokuvan osat olivat eri paria keskenään: alun raukea kesäpäivä 30-luvun englantilaisessa maalaiskartanossa, keskiosan sota ja lopun nykyaika tuntuivat olevan kuin eri elokuvista. Petyin siis vähäsen, mutta olen entistä kiinnostuneempi lukemaan kirjan, joka vaikuttaa elokuvaversion perusteella vaikuttavalta, monikerroksiselta lukuelämykseltä.

Les Enfants du marais (1999)

Kiltti, nostalgiantäyteinen elokuva erilaisten ihmisten ystävyydestä Ranskan maaseudulla 1930-luvulla. Ei oikein iskenyt minuun. Ystävyyden ja yksinkertaisen elämän ylistys on sinänsä sympaattinen aihe, mutta elokuva oli jo liiankin naiivi ja muutenkin lattea.

Big Fish (2003)

Tämä Tim Burtonin elokuva oli mukavaa katseltavaa. Nuori mies palaa kotiin hyvästelemään sairaan isänsä, joka on aina tuskastuttanut jälkikasvuaan taipumuksellaan perättömään tarinointiin. Isän kuolinvuoteen äärellä poika oppii näkemään tarinoiden taakse. Elokuva tarjosi huikeaa mielikuvituksen lentoa, tarinankerronnan hurmaa ja koskettavaa sanomaakin. Olisi mielenkiintoista lukea alkuperäinen kirja, Daniel Wallacen Big Fish: A Novel of Mythic Proportions (1998).


High Fidelity (2000)

Olen lukenut Nick Hornbyltä vain kaksi kirjaa, romaanin Hyvät ihmiset ja kolumnikokoelman The Complete Polysyllabic Spree, mutta niiden ja About a Boy -elokuvan perusteella olen fani. Tämän Hornbyn samannimiseen romaaniin perustuvan elokuvan muistan nähneeni aiemminkin, mutta en ehkä kokonaan. Elokuva oli virkistävän miesnäkökulmainen (siirapiton) romanttinen komedia. John Cusack hyvä pääosassa. Sivuosassa ilveilevää Jack Blackiä en voi sietää.


Carnage (2011)

Roman Polanskin ohjaama, Yasmina Rezan näytelmään perustuva elokuva tapahtuu yhdessä huoneessa yhden iltapäivän aikana. Kaksi pariskuntaa tapaa selvittääkseen kahnauksen 11-vuotiaiden poikiensa välillä, mutta sivistynyt keskustelu lipsuu pian raiteiltaan. Intiimin pienimuotoinen elokuva tuntuu melkein siltä kuin olisi päässyt katsomaan Jodie Fosteria ja Kate Winsletiä livenä teatterin lavalla. Miespääosatkin ovat hyviä (Christoph Waltz ja John C. Reilly).

Water for Elephants (2011)

En ole lukenut Sara Gruenin kirjaa, mutta rohkenin jälleen katsomaan elokuvan ensin. Ihastuin 1930-luvun miljööseen ja värikkääseen sirkusmaailmaan upeine pukuineen ja yksityiskohtineen. Rakkaustarinan käänteet olivat ehkä jokseenkin ennalta-arvattavia, mutta kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä Hollywood-elokuva. Haluaisin lukea myös kirjan. Kummaa muuten, että vasta nyt tajusin, että tämän elokuvan pahiksena oli sama Christoph Waltz kuin Carnagessa!


Music and Lyrics (2007)

Kotikatsomomme miesjäsentä kiinnostavat enemmän gangsterileffat, mutta tämän romanttisen komedian katsoimme peräti jo toiseen kertaan, kun se sattui tulemaan telkkarista uusintana. Jostain syystä tämä menee paremmin alas kuin moni muu lajityypin edustaja. Hugh Grant comebackiä yrittävänä 80-luvun poptähtenä on kieltämättä aika hauska. Sympaattista tässä on minusta sekin, että pääpari tutustuu ja rakastuu yhdessä töitä tehden, ei maagisesta salamaniskusta.
L'Arnacoeur (2010)

Kappas, heti perään toinen romanttinen komedia, josta mieskin tykkäsi! Minua taas hämmästytti se, että hauskutuin ranskalaisesta komediasta, joita yleensä hieman vieroksun. Elokuvan idea on metka: Romain Durisin esittämä ammattihurmuri pelastaa naisia onnettomilta suhteilta. Durisin ja kumppaneiden jekut viihdyttivät, ja ah niin aurinkoiset maisemat saivat kaipaamaan kesäiselle Rivieralle. 

3. maaliskuuta 2013

Emma McLaughlin & Nicola Kraus: The Nanny Diaries

Sitkeä flunssa pehmensi aivoni niin, että oli ryömittävä kirjahyllyn hömppäosastolle. Ensimmäisenä käteen osui ehtaa amerikkalaista chick litiä eli Emma McLaughlinin ja Nicola Krausin The Nanny Diaries (2002).

Päähenkilö Nanny on parikymppinen opiskelijatyttö, joka tienaa vuokrarahoja kaitsemalla Manhattanin ökyrikkaiden jälkikasvua. Kirja seuraa Nannyn tuskien taivalta herra ja rouva X:n taloudessa nelivuotiaan Grayer-pojan hoitajana. Grayer on metka ipana, mutta pojan äitiä kiinnostaa enemmän illalliskutsujen servettien väri ja isää taas ei näy mailla halmeilla, joten Nanny on käytännössä perheen ainoa aikuinen.

Toipilaslukemiseksi tämä oli ihan kelpoa ajankulua. Rikkaiden röyhkimysten oikkuja on aina hauskaa kauhistella, ja rouva X oli asiaankuuluvan kiero ja kohtuuton megabitch. Déjà vu -tunteelta oli silti vaikea välttyä, sillä kirjan hirviöpomoteema oli käytännössä ihan sama kuin esimerkiksi Paholainen pukeutuu Pradaan -bestsellerissä ja monissa muissa saman tyylilajin edustajissa. (Moite on kenties epäreilu, sillä The Nanny Diaries ilmestyi ennen Lauren Weisbergerin kirjaa, mutta minä nyt satuin lukemaan kirjat näin päin.) 

Kirjan juonen tärkeimpiä rakennuspalikoita ovat Nannyn koettelemukset ja kommellukset lastenhoidon parissa. Mukaan mahtuu monenlaista, mutta loppupuolella meno kävi jo vähän toisteiseksi ja aloin turtua Nannyn ongelmiin. Tuntui, että jos työ kerran on noin kamalaa, niin mikset lakkaa valittamasta ja lähde vetämään... Myy vaikka hodareita! Nannyn kiintymys halipulasta kärsivään Grayeriin oli kyllä sinänsä ihan hyvä syy sietää pojan karmeita vanhempia, mutta jännitteen paukut eivät ehkä riittäneet ihan loppuun asti. Risuja antaisin myös päälleliimatun oloisesta romanssista Nannyn ja komean naapurinpojan välillä. 

The Nanny Diaries menetteli siis välipalana, mutta kunnon chick lit -nälkään suosittelisin kyllä ennemmin jotain muuta. Omiin suosikkeihini kuuluvat Bridget Jones -klassikon lisäksi Marian Keyesin ja tuntemattomamman Veronica Henryn kirjat sekä tuoreemmista lukukokemuksista Melissa Bankin Nyt nappaa!, jota en tosin miellä yhtä chick litiksi kuin nämä muut, vaikka se tähän genreen onkin paketoitu. Lisää chick lit-tuumailujani voi lukea tästä postauksesta.

Lastenhoitajan päiväkirja on luettu myös ainakin blogeissa Ja kaikkea muuta ja Aamunkajon lukukokemukset.

Emma McLaughlin & Nicola Kraus: The Nanny Diaries. 2002. Ostettu käytettynä.