24. elokuuta 2012

Katja Kallio: Elokuvamuisti


Katja Kallion Elokuvamuisti (2007) kiilasi 24h-lukumaratonilleni pinon ohi. Olin varannut urakkaa varten vinon pinon kirjoja, mutta Gabriel García Márquezin ja J. M. Coetzeen jälkeen mieli tekikin jotain ei-fiktiivistä ja helposti sulavaa. Elokuvamuisti oli nappivalinta.

Elokuvamuisti sisältää viitisenkymmentä elokuva-aiheista (yllätys, yllätys) kolumnia, joista osa on ilmestynyt alun perin TV-maailma-lehdessä. Kevyet kirjoitukset ovat oivaltavia ja hauskoja, hörähtelin ääneen moneen kertaan. Esimerkiksi elokuvatähdistä: "Kun katsoo Chicagoa, tuntuu täysin järkevältä väittää, että Catherine Zeta-Jonesin olemuksessa vetyatomit yhdistyvät heliumiksi, ja että Renée Zellweger taas koostuu 90-prosenttisesti vedestä kuten muutkin ihmiset ja kurkut." Tai vanhoista elokuvista: "Lähes kaikki mikä näyttää mustavalkoisessa elokuvassa elegantilta on tosielämässä ällöttävää. Krapula, vuoteessa tupakoiminen, soopeliturkikset, sarkasmi elämäntapana."

Minulle elokuvat ovat enemmän satunnaista ajanvietettä kuin paneutunut harrastus, mutta Kallion rakkaus aiheeseensa sai minut melkein haikailemaan leffafriikin elämää. Kalliolla on niin ihania elokuviin liittyviä muistoja ja elokuvien kirvoittamia mietteitä, että niistä lukiessani tunnen itseni vähän ulkopuoliseksi – ehkä samalla tavalla kuin Kallio kolumnissa, jossa hän saa tietää ystävänsä nostalgisista Sound of Music -katseluperinteistä ja haikailee omia...

Pidin kirjassa siitäkin, että Kallio ei snobbaile, vaan löytää elämyksiä niin syvällisistä taide-elokuvistakin kuin viihdepläjäyksistäkin. Sydäntä tykytyttävät Lost in Translation, Notting Hill ja moni muu. Punaisena lankana kulkee oma kokemus: elokuvia ei voi irrottaa niistä elämäntilanteista ja mielentiloista, joissa ne näkee, ja juuri se tekee niistä ihania ja tärkeitä.

Elokuvamuistin ovat lukeneet myös ainakin Jonna ja Liisa (lukumaratonilla hänkin!).

Katja Kallio: Elokuvamuisti. Otava, 2007. ISBN 978-951-1-22641-3. 159 s. Kannen kuva Katja Lösönen, graafinen suunnittelu Anu Ignatius. Lainattu kirjastosta.

11 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, nyt minun on luettava tämä. Pelastin kirjan keväällä kirpparilta ja se on muhinut tuossa odottelemassa. Ehkä saan inspiraation kunhan aakkostan tuon meidän dvd-hyllymme uudelleen. :)

    ps. niin että tosi kiva teksti, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirpparilöytö! Tämä on kiva välipalakirja ja sopii myös elokuvanälkään. :)

      Poista
  2. Oi, Elokuvamuisti! Tämä on niin ihana ja minulle tärkeä kirja. Minulle elokuvat ovat harrastus, muttei niin kiihkeä kuin vaikka kirjat (tai elokuvat Kalliolle). Silti pystyin hirveästi samastumaan näihin kirjoituksiin ja rakastan samalla tavalla myös ihmisten muistoja siitä, missä, milloin ja miten he ovat lukeneet tiettyä kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuvakin on muuten hieno - pokkarin kuluneisuus puoltaa siinä kauniisti paikkaansa!

      Poista
    2. Kiitos kehuista! Mm. sinun Kallio-juttujesi perusteella haluaisin lukea Kalliolta muutakin. Ja henkilökohtaisista kulttuurimuistoista on tosiaan ihanaa lukea.

      Poista
  3. Pidin myös, nämä kolumnikirjat ovat yleensä leppoisaa luettavaa ja Kallio kirjoittaa hyvin kiinnostavasta aiheesta (elokuvaharrastelijoitsija olen minäkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luen tällaisia kolumnikokoelmia mielelläni - välipalana romaanien välissä tai esimerkiksi matkalukemisena, kun lukumahdollisuudet ovat pätkittäisiä. Tykkäsin Kallion tyylistä, olisi kiva lukea Tyypit-kokoelmakin.

      Poista
  4. Tämä on ihana kirja. Minäkin rakastan elokuvia, niin klassikkoja, kokeellista elokuvaa kuin kassamagneettejakin. Kallion kirjasta rakkaus elokuviin kuultaa niin hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan luettua teki tosiaan mieli sulkeutua pariksi viikoksi pimeään huoneeseen katsomaan elokuvia! :)

      Poista
  5. (Sellaista vain tulin sanomaan, että blogissani on sinulle pieni haaste.)

    VastaaPoista