30. kesäkuuta 2012

Gabriel García Márquez: Rojumyrsky


Hupsista! 24h-lukumaratonilla oli mukavaa, mutta vuorokauden rutistus vei näköjään lukuhaluni koko loppukuuksi. En ole lukenut mitään kahteen viikkoon enkä edes blogannut maratonilla lukemistani kirjoista. Monet niistä olivat kuitenkin niin hyviä, että on aika kaivaa esiin maratonilla suhritut muistilaput ennen kuin kirjat unohtuvat kokonaan.

Gabriel García Márquezin Rojumyrsky (1955) oli maratonini ensimmäinen kirja. Se valikoitui pinoon kirjailijan perusteella: García Márquez on Nobel-haasteen lukulistalla. Lisäksi halusin pinon kotimaisen enemmistön sekaan vähän eteläamerikkalaista eksotiikkaa. En ole lukenut juuri lainkaan eteläamerikkalaista kirjallisuutta, mutta Rojumyrsky tuntui pätevältä maanosansa edustajalta miljöönsä ja tunnelmansa puolesta. Ruumiinvalvojaiset kuumassa, pölyisessä pikkukylässä ja kohtalontuntuisia sukutarinoita...

Ruumis on salaperäinen tohtorismies, jota koko Macondon kylä inhoaa, ja valvojaisissa paikalla ovat tohtoria vuosia talossaan majoittanut vanha mies, hänen tyttärensä ja tyttärenpoikansa. Pienoisromaanin tapahtumat sijoittuvat kokonaisuudessaan yhteen iltapäivään, mutta takaumien kautta lukijalle avautuu tohtorin kuolemaan johtaneiden tapahtumien ketju vuosien takaa.

Kirjasta jäi mieleen etenkin sen vahva tunnelma: yksityiskohdissa viipyilevä ja kaikkiin aisteihin vetoava kuvailu. Iltapäivän hitaasti matelevista tunneista kuoriutuu kerros kerrokselta esiin varjoista nousevia näkyjä ja painavaan hiljaisuuteen kätkeytyviä ääniä.
Kuumuus on suljetussa tilassa sietämätön. Kaduilta kuuluu auringon humina mutta ei mitään muuta. Ilma on seisahtanutta, kiinteää; tuntuu että sitä voisi väännellä kuin peltilevyä. Huoneessa johon ruumis on tuotu tuoksuu matka-arkuille, mutta minä en näe niitä missään. Nurkassa on riippumatto jonka toinen pää on kiinni metallirenkaassa. Haisee roskatunkiolle.
Kertojina on vuorotellen kolme sukupolvea. Lapsen kokemus ruumiinvalvojaisista on kiinni tässä hetkessä. Poika tarkkailee äitiään ja isoisäänsä, yrittää ymmärtää, ihmettelee. "Minä olin aina luullut että kuolleilla ehdottomasti on hattu. Nyt näen että niin ei ole." Pojan äidille ja isoisälle odotuksessa sen sijaan on monta kerrosta, nykyhetkeen limittyvät myös kaikki menneet. Tarinan kuoriutuminen esiin vähitellen, eri kertojien näkokulmien kautta kertautuen, piti pysähtyneeseen tilaan sijoittuvan romaanin jännitteen yllä.

Samaan ruhjuiseen Macondon kylään sijoittuu kirjan takakannen mukaan myös Sadan vuoden yksinäisyys. Ensimmäinen García Márquezini oli lupaava kokemus, joten ehkä joskus tartun vielä tuohonkin klassikkoon!

Gabriel García Márquez: Rojumyrsky. WSOY, 1993. Espanjankielinen alkuteos La hojarasca, 1955. Suom. Pentti Saaritsa, päällys Urpo Huhtamaa. 139 s. ISBN 951-0-18953-7. Lainattu kirjastosta.

17. kesäkuuta 2012

Maratonin jälkipuinnit


Lurun 24h-lukumaraton on siis menestyksellisesti suoritettu ja on jälkipuintien aika!

Aloitetaan suorituskeskeisesti numeroilla. Vuorokauden aikana luin 9 kirjaa eli yhteensä 1438 sivua. Varsinaiseen lukemiseen meni laskujeni mukaan, hm, 12 tuntia 10 minuuttia – hämmentävä tulos, sillä kahdeksan tunnin yöunien lisäksi luulin pitäneeni vain lyhyitä taukoja, mutta näköjään niihin kuitenkin hulahti yhteensä nelisen tuntia. Mystistä!

Eniten lukuaikaa meni J. M. Coetzeen Michael K:n elämään (2h 15 min), joka ei ollut sivumäärältään pisin (187 s.), mutta tiheintä fonttia. Sivumäärältään pisin oli Markus Nummen Kadonnut Pariisi (207 s.), josta selvisin tunnissa ja 40 minuutissa. Maratonin lyhin kirja oli Tuomas Kyrön Miniä (122 s. ja 45 minuuttia).

Maratonin aikana keräilin pojoja myös pariin lukuhaasteeseen. Tässä siis lukemani kirjat ja haasteet, joihin niillä osallistun:

  • Gabriel García Márquez: Rojumyrsky (Nobel-haaste)
  • J. M. Coetzee: Michael K:n elämä (Nobel-haaste)
  • Katja Kallio: Elokuvamuisti
  • Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär (Underbara finlandssvenskor vid papper)
  • Anja Snellman: Aura (Kuusi kovaa kotimaista)
  • Markus Nummi: Kadonnut Pariisi
  • Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen
  • Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja (Kuusi kovaa kotimaista)
  •  Tuomas Kyrö: Miniä

Mitä pyörii mielessä maratonin jälkeen? Ainakin se, että oli
ihanaa keskittyä kokonaisen vuorokauden ajan näin häpeämättömästi pelkästään lukemiseen ilman pienintäkään ajatusta, että pitäisi tehdä jotain mukamas hyödyllistäkin välillä. Olin ihan omissa maailmoissani, ja sivut vain humisivat eteenpäin. Lukurauhan suhteen minun maraton-olosuhteeni olivat kieltämättä ensiluokkaiset – yksin kotona eikä mitään pakollisia menoja tai muita häiriötekijöitä.

Olin arvellut, että jossain vaiheessa lukeminen saattaisi alkaa maistua puulta, mutta takkupaikkoja ei oikeastaan tullut eteen. (No, Koirankynnen leikkaajaa lukiessani kääntelin kyllä välillä sivuja sillä mielellä, että paljonkos tätä vielä onkaan jäljellä... Siihen viehdyin maraton-kirjoista vähiten.) Illalla nukkumaan mennessä olin lukenut kolme kirjaa ja suurimman osan neljännestäkin, ja tuntui, että lukemista sinänsä olisi voinut vielä ilomielin jatkaa, mutta viikon hyörinästä väsyneet silmät alkoivat vähitellen lupsua vastaanpanemattomasti. Vireystilan suhteen paras ajoitus maratonille olisi varmaan ollut keskellä viikonloppua, lauantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään.

Valitsin maratonille melko lyhyitä kirjoja, enimmäkseen alle 200-sivuisia, ja yritin ottaa mukaan erityyppisiä kirjoja, jotta lukemiseen tulisi sopivasti vaihtelua. Muidenkin maratoonarien hyväksi havaitsema strategia toimi. Kävi kuitenkin niinkin, että jo kahden kirjan jälkeen syöksyin hakemaan luettavaa etukäteen kasaamani runsaanpuoleisen pinon ulkopuolelta. Jotenkin Rojumyrskyn ja Michael K:n elämän jälkeen en ollut valmis syöksymään suoraa päätä taas uuteen fiktiiviseen maailmaan, joten nappasin luettavaksi Katja Kallion elokuvakolumneja. Ei-fiktiotakin olisi siis kannattanut ottaa mukaan pinoon!

Olin varannut maratonille useammankin kevyen välipalakirjan, esimerkiksi tyttökirjoja ja ohuen ja kuvitetun Lokki Joonatanin. Niihin en sitten loppujen lopuksi tarttunutkaan. Maratonille lähtiessäni kuvittelin, että lukisin vuorokauden aikana ainakin yhden kaavailemistani tyttökirjoista – houkuttelevimmalta tuntui Merja Otavan Priska mutta tosipaikan tullen tunnelma ei sitten ollutkaan niille sopiva.

Ennen maratonia minua kiinnosti urakan "fyysisen" puolen (miltä tuntuu lukea päivä putkeen?) lisäksi se, alkaisivatko tiiviiseen tahtiin luetut kirjat keskustelemaan keskenään ja miten. Jonkin verran kyllä. Pari kertaa lukiessa huomasin epämääräisesti alkavani solmia eri kirjojen tapahtumia tai henkilöitä yhteen, mutta tällainen pieni sekoittuminen ei kuitenkaan tuntunut häiritsevältä. Pikemminkin kirjat tuntuivat antavan toisilleen kaikupohjaa.

Mukava oivallus oli sekin, ettei kirjan lukeminen oikeastaan vie paljon aikaa. Hassua, mutten ole koskaan jotenkin tietoisesti miettinyt saati sitten mitannut, kuinka kauan tietyn paksuisen kirjan lukemiseen menee. Voivottelen usein mielessäni, että voi kun ei ole aikaa lukea niin paljon kuin haluaisi, mutta maratonilla hoksasin, että runsaassa puolessatoista tunnissa lukee jo ihan mukavan kokoisen kirjan. Siis vartti päivässä viikon ajan! Sehän ei ole aika eikä mikään, ja kyllä niitä irtovartteja kiireisinäkin (tai muka kiireisinä) päivinä löytyy.

Kaiken kaikkiaan lukumaraton oli siis oikein hauska kokemus; voisin ottaa joskus uusiksikin. Kiitos kaikille kannustuksesta, kommenteista ja kirjavinkeistä!

15. kesäkuuta 2012

24h-lukumaraton


Pian se alkaa! Yllä olevan kuvan otin eilen havainnollistamaan maratonille haaveilemiani lukuolosuhteita. Tänään sää on ollut epävakainen, mutta katsotaan, miten tilanne kehittyy... Aloitan urakan kello 17.30 (Suomen aikaa 18.30). Siitä alkaen luvassa on pikapäivityksiä kirjojen välissä tähän samaan postaukseen. Päivitykset keskittynevät lähinnä lukutunnelmiin; itse kirjoista kirjoitan sitten myöhemmin perusteellisemmin.

Kuvan pino on sama kuin eilen, mutta lukutoukkakollegoiden kommenttien perusteella taidan jättää maratonilla väliin ainakin Leena Krohnin Tainaronin ja Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin. Rimmisen osalta saa nähdä, mutta Krohniin aion kyllä tarttua joskus myöhemmin, kun lukemisen kanssa on vähemmän kiire.

Niin, kiire... Mitenkäs tämän maratonin kanssa nyt onkaan? Eikö kirjojen parissa ole tarkoitus rentoutua? Pilaako ahmiminen lukuelämykseni, menevätkö hyvät kirjat hukkaan? Onko koko homma hölmöä hoppuilua?

Hm. Luulen, että jonkinasteisia suorituspaineita on mahdoton välttää, mutta toivon kuitenkin nauttivani maratonlukemisesta, en vain punnertavani sivuja eteenpäin verenmaku suussa. Itse asiassa en osaa yhtään arvioida, kuinka monta kirjaa tai sivua ehdin 24 tunnissa lukea. Kuvittelen olevani kohtalaisen nopea lukija, mutta en ole koskaan tullut mitanneeksi, mitä se käytännössä tarkoittaa. Siis kokeilemaan vain!

No niin. Pian se alkaa.

*
Klo 17.30

Sataa. Ensimmäinen kirja on Gabriel García Márquezin Rojumyrsky.

*
Klo 18.45

Rojumyrsky (139 s., 1h 15min) vei minut 1920-luvulle, Etelä-Amerikkaan Macondon kylään, jossa itsepäisen everstin talossa kuolee koko kylän vihaama omituinen tohtori. Vahva tunnelma ja mielenkiintoinen rakenne: puoli tuntia, kolme kertojaa, takaumia.

Aluksi olin maratontäpinöissäni vähän levoton, mutta vähitellen lukeminen vei mennessään. Hyvä alku! Kuvitteelliseen Macondoon sijoittuu kirjan takakannen mukaan myös Sadan vuoden yksinäisyys, jonka haluaisin lukea nyt, kun olen korkannut García Márquezin. Näin eteni siis myös Nobel-haaste! 


Klo 20.55

Takana klo 19.00-20.25 J. M. Coetzeen Michael K:n elämää 108 sivua, sitten hiukan puhelimessa puhumista ja kokkailua. Sienimunakas hikoilee parhaillaan pannulla.

Olin kuvitellut, että mieleni tekisi lukea maratonilla enimmäkseen kotimaista, mutta Rojumyrskyn jälkeen halusinkin jatkaa maailmanmatkailua. Michael K:n Etelä-Afrikka on minulle yhtä eksoottinen paikka kuin García Márquezin Kolumbia.

Piti tarkistaa, kuka kirjan on suomentanut, ja aavistin oikein: sama Seppo Loponen kuin Toni Morrisonin Jazzin. Jotenkin minusta tuntuu, ettei Loponen ole suosikkisuomentajani, vaikkei käännös tässä varsinaisesti kamalasti häiritse (toisin kuin minulle Jazzin kohdalla kävi).

Nyt syömään! 

*
Klo 22.15 

Michael K:n elämä (187 s.) luettu loppuun klo 21.25-22.15, eli yhteensä kirjaan meni 2h 15 min. Hyvä kirja tämäkin. Michael K., ristihuulinen ja vähän yksinkertainen, lähtee levottomasta Kapkaupungista viemään sairaan äitinsä maalle turvaan. Miehen matka "sivistyksestä" "villiin" ja kumpi onkaan kumpaa. Tätä pitää miettiä lisää, uskon että kirja jää ajatteluttamaan.

En tiedä, mitä seuraavaksi lukisin. Ehkä ensin jälkiruoaksi ja iltapalaksi vähän raparperipiirakkaa (tankkaushan on tärkeää!). 

*
Klo 23.25

Michael K:n jälkeen mieli teki jotain kevyttä ja vaivatonta, ja takavasemmalta lukupinon ohi loikkasi Katja Kallion Elokuvamuisti (155 s., 55 min). Sopi tarkoitukseen täydellisesti ja oli hauska! Hörähtelin ääneen useampaan kertaan.

Kirja on siis kokoelma Kallion elokuva-aiheisia kirjoituksia, joista osa on alun perin julkaistu kolumneina TV-maailma-lehdessä. Lyhyet kirjoitukset ovat mukavan henkilökohtaisia, humoristisia ja itseironisiakin, ja ennen kaikkea huokuvat rakkautta elokuviin. Elokuviin, joista joihinkin rakastuu äkkipäätä, toisiin vähitellen. Niihin suhtautuu mustasukkaisesti, niitä haluaa varjella ymmärtämättömiltä ihmisiltä. Tai joidenkin kohdalla sitä "katselee lempeästi niin elokuvaa kuin omaa nuoruuttaankin ja ajattelee vain että no, toteutus oli aika noloa paskaa, mutta kyllähän siellä jokunen mielenkiintoinen ajatuskin vilahti".

*
Klo 00.00

Ennen nukkumaanmenoa vielä vähän Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytärtä. Kuvittelen, että sen tunnelma sopii yöhön rauhoittumiseen ja pohjustaa hyviä unia.

*
Klo 9.45

Huomenta! Kuvanveistäjän tytär oli ihanaa iltalukemista. Olin ehkä kuvitellut sitä enemmän perinteisen omaelämäkertamaiseksi kuin se oli, mutta rakastuin Janssonin lapsuuden tuokiokuviin. Mieleen jäivät parvelta ateljeen juhlia kuunteleva lapsi, joulun tunnelma, meriluonto ja mielikuvituksen ihme.

Luin Kuvanveistäjän tytärtä illalla vajaan tunnin, mutta sitten väsy vei, joten aamulla loppuun eli yhteensä 127 sivua ja 1h 20 min. Lukeminen sinänsä ei illan aikana ehtinyt alkaa puuduttaa oikeastaan vielä yhtään. Tuntuu vain, että olisipa aikaa enemmän, että ehtisi lukea enemmän! Katsotaan, miltä tänään tuntuu.

Yön aikana on satanut taas, joten piha on vielä liian märkä ruusujen alla lukemiseen, mutta elättelen toiveita poutaisesta lauantaista. Aamupalan kyytipojaksi aloitan uuden kirjan.

*
Klo 10.50

Anja Snellmanin Aura luettu 9.50-10.50 (144 s., 1h). Tämä oli ensimmäinen lukemani Snellmanin kirja. Lyhyt romaani, jossa menestyskirjailija saa pahvilaatikoittain runoja kuolleen naisen jäämistöstä, naisen, jonka hän tunsi kaksikymmentä vuotta aiemmin. Kirjailija muistelee keskustelujaan arvoituksellisen ja lahjakkaan Aura Aulan kanssa ja samalla omaa menneisyyttään, etenkin isäänsä. Isäjaksoista pidin eniten. Lapsuus- ja isämuistojen osalta tämä liukui mielenkiintoisesti limittäin Kuvanveistäjän tyttären kanssa.

Kirjassa oli paljon Sylvia Plathia. Olisi hyvä tuntea Plathia paremmin; Aurassa oli varmasti kaikenlaista intertekstuaalista, joka meni minulta ohi. Pidin kirjasta kyllä, sen sanojentäyteisestä tunnelmasta, mutta täytyy ehkä lukea Snellmanilta jotain muutakin ennen kuin minulla on hänestä vakaa mielipide.

*
Klo 12.40

Ihastuin Markus Nummen Kadonneeseen Pariisiin (207 s., 1h 40 min). Ensinnäkin siinä on Pariisi, mistä pisteitä saa kirja kuin kirja. Ja toiseksi siinä oli mahtava idea: mitä jos Pariisin yhtäkkiä todettaisiin kadonneen?

Todellisuutta, aikaa ja historiaa kekseliäästi vääntelevää tarinaa oli ilo lukea, ja nautin Nummen jotenkin miellyttävän teeskentelemättömästä, vaatimattoman huumorintajuisesta kerronnasta. Haluan ehdottomasti lukea Nummelta muutakin. Kiinnostava olisi esimerkiksi monien kehuma Karkkipäivä, joka taitaa kyllä olla tätä kirjaa paljon synkempi.

Pariisista jäi hyvä mieli.

*
Klo 14.45

Päivi Alasalmen Tuo tumma nainen (197 s., 1h 30 min) oli tunnelmaltaan ihan erilainen kuin edellinen kirja, mutta hyvä tämäkin. Olen ihan hämmentynyt, miten antoisaa tämä turbolukeminen onkaan. Niin paljon hyviä kirjoja ja kirjailijoita, joilta haluaisin mieluusti lukea lisääkin!

Alasalmen kirjassa vaikutuin etenkin sen tunnelmasta, jännitteestä. Jo takakannen teksti antaa aavistaa, mitä on tulossa: "Täydellisen kauniissa talossa asuu täydellisen onnellinen perhe..." Kolme pistettä kertovat kaiken.

Tässäkin kirjassa oli isäjuttuja. Mielenkiintoisesti isät ovat olleet tärkeässä roolissa melkein kaikissa tähän asti lukemissani kirjoissa, joko sillä millaisia ovat tai poissaolollaan. Mutta ehkä niin on monissa kirjoissa. Kiinnostavaan tarinaan tarvitaan menneisyyden haavoja, ja mistäpä niitä muualta kuin ydinperheestä ja varsinkin vanhemmista.

*
Klo 16.30

Seuraavaksi luettavaksi valitsin Veikko Huovisen Koirankynnen leikkaajan (160 s., 1h 30 min taas!). Ajattelin, että jos en lue sitä maratonilla, en ehkä tule lukeneeksi ollenkaan. Huovinen ei keiku aivan lukulistani kärkipäässä eikä lähelläkään, mutta Kuusi kovaa kotimaista -haasteesta innostuneena päätin kokeilla.

Ihan hyvä kokeilu, mutta Koirankynnen leikkaaja jäi minulle kyllä maratonin tähän mennessä valjuimmaksi lukukokemukseksi. Rehevää kieltä ja kuvailua, mutta äijänhikinen tukkisavottamaailma ei ehkä sitten kuitenkaan ole ominta lukemistani. Hauska sattuma oli, että tässäkin oli päähenkilönä vähän vajaakuntoinen kulkurimies aivan kuin eilen lukemassani Michael K:n elämässä.

Tunti aikaa enää! Ehtii vielä lukea jotain oikein lyhyttä tai alkua jostain.

*
Klo 17.25

Huh! Tuomas Kyrön Miniä (122 s., 45 min) luettu loppuun viisi minuuttia ennen määräaikaa. Hiukan pelkäsin, että jää kesken, mutta kirja oli tosiaan nopealukuinen. Tykkäsin. En ole lukenut Kyröltä muuta, joten vältyin vertailemasta. Blogijuttujen perusteella uumoilen, että Mielensäpahoittaja on ääneennaurattavammin hauska, mutta mukavaa huumoria oli tässäkin tunnistettavia tilanteita vanhan ajan maalaisarvojen ja espressokone-kaupunkilaiselämäntapojen yhteentörmäyksistä ja loppuun sopivasti lempeää arjen elämänfilosofiaa. Mukava päätös maratonille.

*

Pikainen laskutoimitus kertoo, että luin vuorokauden aikana yhdeksän kirjaa ja 1438 sivua. Nyt en ehdi mietiskellä lukumaratonin antia tarkemmin, ehkä lisää jälkipuinteja huomenna, mutta hieno kokemus tämä oli!

14. kesäkuuta 2012

Pian maratoonataan!

Muiden kirjablogien hulvattomat raportit 24h-lukumaratoneista ovat saaneet minut kihisemään innostuksesta tarttua itsekin koitokseen. Perjantaina siis starttaa Lurun lukumaraton!

Valmistautumisen tärkein osa ovat tietysti kirjat. Aloitin verryttelyn retkellä kirjastoon ja katsauksella oman hyllyn lukemattomiin kirjoihin. Lähti vähän mopo käsistä. En kuvittele lukevani 24 tunnissa yhtä monta kirjaa, mutta sen verran niitä nyt pinossa nököttää. No, valinnanvaraa on hyvä olla! Johtotähtenäni ehdokkaiden valinnassa on monipuolisuus, jonka toivon pitävän hyvän lukuvireen yllä koko maratonin ajan ja tarjoavan kiinnostavaa kirjojen vuoropuhelua. Samasta syystä pinoon on kertynyt enimmäkseen lyhyenpuoleisia kirjoja, mikä näyttää muiden maratoonareiden kokemusten perusteella osoittautuneen hyväksi taktiikaksi.


Tässä siis tämänhetkinen pino:
  • Markus Nummi: Kadonnut Pariisi
  • Outi Nyytäjä: Heinäpaali roihuaa
  • Melissa Bank: The Girls' Guide to Hunting and Fishing
  • Dan Rhodes: Pieni valkoinen auto
  • Tommi Melender: Ranskalainen ystävä
  • Tuomas Kyrö: Miniä
  • Merja Otava: Priska
  • Anni Polva: Tiina
  • Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja sisäoppilaitoksen salaisuus
  • Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
  • Erlend Loe: Supernaiivi
  • Agatha Christie: Golfkentän murha
  • Anja Snellman: Aura
  • Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
  • Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
  • Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja
  • Gabriel García Márquez: Rojumyrsky
  • J. M. Coetzee: Michael K:n elämä
  • Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen
  • Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
  • Armas Alvari: Varmat tapaukset
  • Leena Krohn: Tainaron
  • Jari Tervo: Taksirengin rakkaus
  • Richard Bach: Lokki Joonatan

Hihkaiskaapa, jos mukana on maraton-olosuhteisiin huonosti sopivia kirjoja tai jos haluatte ehdottaa jotain muuta!

Harjoitusohjelmaan kuuluvat myös hyvät yöunet ensi yönä. Olen viikonloppuna yksin kotona, joten ajankohta sopii tällaiseen epäsosiaaliseen puuhasteluun, mutta lauantain iltamenot sanelevat aloitusajankohdaksi perjantai-illan. Ryhdyn urakkaan siis suoraan työpäivän jatkoksi, joten etukäteislepo on avainasemassa optimaalisen vireystilan varmistamiseksi.

Ja tietysti tankkaus. Innostuin etenkin Kirjavan kammarin eväskuvauksista, vaikka Karoliina taisi kyllä maratoninsa päätteeksi todeta, että pientä ylikuntoa oli ilmassa. Toisaalta taas Sonja raportoi joutuneensa lähtemään kesken maratonin herkkuostoksille, joten ruokapuolta ei selvästi sovi laiminlyödä.

Karoliinan ja Sonjan lisäksi olen ottanut oppia maratonille myös Jaakolta, Hannalta, Saralta, Valkoiselta Kirahvilta, Suketukselta, Marialta ja Nannalta. Muistakin maratonraporteista saa vinkata!

12. kesäkuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste


Tarinoiden taikaa -blogin Tintti haastoi minut Kirjamielellä-blogin Marjiksen aloittamaan haasteeseen, jonka ideana on haastaa joku toinen kirjabloggari lukemaan kirjan, jota hän ei ole vielä ymmärtänyt lukea tai joka on kaukana hänen omista lukutottumuksistaan.

Säännöt kuuluvat näin:
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan.
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi.
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle. Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

Tintti haastoi minut lukemaan Leena Krohnin Tainaronin. Mainio valinta! Leena Krohn on roikuskellut epämääräisellä "tuotakin voisi lukea" -listallani jo pitkään, mutta en ole koskaan tullut ottaneeksi härkää sarvista. Lisäksi vierastan vähän fantasiaa, joten kirja on siksikin hyvä valinta kirjalliseen riskinottoon. Tuumasta toimeen siis: Tainaron saapui juuri kirjastokassissa kotiin!

Minä puolestani haastan uutena uhrina mukaan Poplaari-blogin Pekan. Pekka lukee monenlaisia kirjoja ja kuuntelee myös ahkerasti musiikkia, mutta pari viikkoa sitten Kuusi kovaa kotimaista -postaukseni kommenteissa Pekka paljasti tuntevansa ennakkoluuloja muun muassa jutussa mainitsemiani kuutta kotimaista kirjailijaa kohtaan. Varomaton teko, hih! Haastan Pekan nimittäin lukemaan yhtä listan kirjailijoista eli Anja Snellmania. En osaa suositella tiettyä kirjaa, koska en ole itse lukenut Snellmanilta mitään, mutta koska hän on listani kirjailijoista oman kiinnostuspörssini kärkipäässä, olisin kiinnostunut kuulemaan Pekan mietteitä. Muut kommentoijat suosittelivat Snellmanilta esimerkiksi Lemmikkikaupan tyttöjä.

Kuusi kovaa kotimaista inspiroivat myös vastahaastettani Tintille. Samassa keskustelussa Tintti nimittäin tunnusti puolestaan suhtautuvansa ennakkoluuloisesti Jari Tervoon, joten ovelasti määrään hänelle luettavaksi nimenomaan Tervoa. Kirjan saa jälleen valita vapaasti, koska Tervo-kokemustakaan minulla ei ole.

Tintille ja Pekalle "lohdutukseksi" kerrottakoon, että lainasin juuri itsekin molempia kirjailijoita. Jos ennakkoluulot osoittautuvat perustelluiksi, voimme siis kärsiä yhdessä... Ja jään innolla odottamaan Pekan kostoa!

10. kesäkuuta 2012

Willem Elsschot: Juusto


Belgia-lukuprojektini jatkuu vaihteeksi flaamilaisella kirjailijalla. Willem Elsschot, oikealta nimeltään Alfons de Ridder, luetaan kirjan esipuheen mukaan "1900-luvun tärkeimpiin flaamilaiskirjailijoihin ja hollanninkielisen kirjallisuuden suurimpiin tyylitaitureihin", eli oiva valinta ensikosketukseksi flaamilaiseen kirjallisuuteen. 

Juusto (1933, suom. 2003) on letkeä tarina keski-ikäisestä konttoristista nimeltä Frans Laarmans, joka haluaisi tehdä vaikutuksen tuttaviinsa jollain vähän hohdokkaammalla ammatilla. Kun Laarmansille tarjoutuu tilaisuus ryhtyä hollantilaisen juustofirman edustajaksi Belgiassa, hän tarttuu siis oitis tilaisuuteen, vaikkei tiedä bisneksen pyörittämisestä paljoakaan eikä sitä paitsi edes pidä juustosta.

Kansi mainostaa Juustoa "herkulliseksi satiiriksi". Kovin terävää satiiria Laarmansin edameista ei irtoa, mutta herkullista lukemista tämä sympaattinen pienoisromaani kyllä oli. Toivotonta juustokauppaansa totisena touhottava Laarmans on mainio hahmo. Lukijaa yhtä aikaa naurattaa ja säälittää miehen surkuhupaisa herkkäuskoisuus ja päivänselvä epäpätevyys, joiden aiheuttamia vahinkoja salaviisas vaimo yrittää vaivihkaa taustalla minimoida.

Makoisa välipalakirja siis! Juustosta on kirjoitettu myös ainakin blogeissa Tarinauttisen hämärän hetket ja Mediapäiväkirja. Hesarin arvostelukin löytyy. 

Willem Elsschot: Juusto. Basam Books, 2003. Suom. Titia Schuurman. ISBN 952-9842-88-0. 160 s. Hollanninkielinen alkuteos Kaas, 1933. Lainattu kirjastosta.