1. toukokuuta 2012

Mitä luin huhtikuussa


Huhtikuu hujahti ohi, ja vappuhulinoissa jäivät kuun lukemisetkin yhteenvetämättä. Nyt, kun valkolakki on palannut laatikkoonsa ja tippaleipä syöty, ehtii taas miettiä kirjojakin.

Lukukuun aloitti Hannu Väisäsen Toiset kengät. Jo Vanikan paloista tuttuun 60-luvun oululaislapsuuteen oli taas hienoa eläytyä tässä kirjassa teini-ikäiseksi kasvavan tarkkaavaisen taiteilijanalun Anteron silmin. Väisäsen oivaltavasti havainnoivaa, yhtä aikaa todenmakuista ja arjen yläpuolelle kohoavaa kerrontaa on ilo lukea. Haluaisin lukea näiden kahden romaanin jatkoksi myös trilogian kolmannen osan Kuperat ja koverat.

Aivan toisenlaisissa ympyröissä seikkailtiin Maria Rocherin chick lit -pläjäyksessä Enchanté - hauska rakastua!, jossa ei olla köyhiä eikä kipeitä, vaan suihkitaan samppanjan ja shoppailun siivittämänä pariisilais-suomalaisessa sinkkuelämässä. Pariisilaisen todellisuuspaon vastapainoksi seuraava kirja olikin sitten asiaosastolta eli Malcolm Gladwellin What the Dog Saw and Other Adventures, kokoelma Gladwellin juttuja The New Yorker -lehdestä. Mielenkiintoisia ihmisiä ja ilmiöitä ja notkeaa tekstiä.

Kuun viimeiseksi kirjaksi jäi Katherine Pancolin kirjeromaani Un homme à distance, joka viehätti ideallaan, mutta jäi kokonaisuutena pieneksi pettymykseksi. Pancolin jälkeen luin vielä toistakin ranskalaista naiskirjailijaa eli lisää Françoise Sagania, mutta blogiin kirja ei vielä ehtinyt.

Huhtikuu ei tällä kertaa jäänyt mieleen erityisen ikimuistoisena lukukuuna varsinkaan verrattuna oikein oivalliseen maaliskuuhun mutta ainakin Väisäsen ja Saganin pariin tahdon kyllä palata vielä uudestaankin.

Oi ihanaa toukokuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti