2. tammikuuta 2012

J. M. Barrie: Peter Pan

Peter Pan -patsas Lontoossa. (Wikipedia)
J. M. Barrien Peter Pan (1911) ehti täpärästi mukaan vuoden 2011 puolella luettuihin ja siten myös Totally British -haasteen pistejahtiin. (Siitä lisää erikseen tulossa olevassa koosteessa!)

Tämä brittiläisen lastenkirjallisuuden klassikko sopi oikeastaan aika hauskasti Hannu Väisäsen Vanikan palat -romaanin perään. Kirjoilla ei sinänsä ole juurikaan yhteistä, mutta ne molemmat kertovat hienosti lapsen mielikuvituksen voimasta. Väisäsen lapsuuskuvauksessa pikkupojan mielikuvitus kaunistaa ankeaa arkea, kun taas Peter Panissa lennähdetään kokonaan irti arjesta, ihmeelliseen Mikä-Mikä-Maahan (jolle alkuperäinen Neverland on paljon runollisempi nimi!).

Ihastuin kirjassa Barrien tapaan kuvata lapsen mieltä ja maailmaa, jossa seikkailut keijujen, merirosvojen ja intiaanien kanssa ovat yhtä todellisia kuin pyjamat ja iltapesut. Barrie ottaa lapset vakavasti, lämpimän ymmärtäväistä huumoria unohtamatta.
I don't know whether you have ever seen a map of a person's mind. Doctors sometimes draw maps of other parts of you, and your own map can become intensely interesting, but catch them trying to draw a map of a child's mind, which is not only confused, but keeps going round all the time. There are zigzag lines on it, just like your temperature on a card, and these are probably roads in the island, for the Neverland is always more or less an island, with astonishing splashes of colour here and there, and coral reefs and rakish-looking craft in the offing, and savages and lonely lairs, and gnomes who are mostly tailors, and caves through which a river runs, and princes with six elder brothers, and a hut fast going to decay, and one very small old lady with a hooked nose. It would be an easy map if that were all, but there is also first day at school, religion, fathers, the round pond, needle-work, murders, hangings, verbs that take the dative, chocolate pudding day, getting into braces, say ninety-nine, three-pence for pulling out your tooth yourself, and so on, and either these are part of the island or they are another map showing through, and it is all rather confusing, especially as nothing will stand still.
Mielenkiintoisia kirjassa olivat myös sen keskeiset hahmot: arvaamaton, omahyväinen Peter ja lapsuuden pian taakseen jättävä Wendy. Wendyllä oli tarinassa tärkeämpi rooli kuin olin etukäteen kuvitellut. Olin ajatellut Peter Pania kertomuksena pojasta, joka ei kasva aikuiseksi, mutta oikeastaan se oli vähintään yhtä paljon kertomus tytöstä, joka kasvaa aikuiseksi. (Wikipediasta opin, että itse asiassa kirjan alkuperäinen nimi oli kenties tältä osin tasapainoisemmin Peter and Wendy.)

Wendy on kirjassa vanhin Darlingin perheen kolmesta lapsesta, jotka lentävät Peterin perässä Mikä-Mikä-Maahan. Siellä Wendy ottaa touhukkaana esikoisena oitis äidin roolin. Hän huolehtii kuin kanaemo paitsi omista veljistään myös Peteristä ja tämän uskollisesta seuraajajoukosta, kadonneista pojista. Välillä tunsin feminististä ärsytystä siitä, että Wendyä innosti merirosvojen ja intiaanien kansoittamalla saarella lähinnä tiskaus ja siivous, mutta toisaalta oli mukavaa, että tämäkin osa lasten haavemaailmaa oli mukana tarinassa. Kunniaa kotileikeille!

Wendyn omaksumaan perheenäidin rooliin sekoittuu tarinassa vähän hämmentävästi orastava romanssi Peterin kanssa. Ilmassa on ilmiselvää flirttiä ja melkoinen annos mustasukkaisuuttakin, kun Peterin huomiosta kilpailee myös kipakka Helinä-keiju.

Nämä aikuisen naisen roolit ja tunteet alkavat Wendyn hahmossa vähitellen punoutua lapsuuden viattomuuden ja huolettomuuden sekaan. Siinä missä pikkuveljet John ja Michael ovat vielä niin pieniä, etteivät he mielikuvitusmaahan asetuttuaan enää muistakaan entistä elämäänsä Lontoossa, Wendyn tietoisuudesta todellisuus ei enää irtoa. Hän tietää, että ennen pitkää heidän on palattava takaisin - ja tämä tietysti tekee tarinasta haikean kirpeänsuloisen. Lapset lentävät takaisin kotiin ja...
In time they could not even fly after their hats. Want of practice, they called it; but what it really meant was that they no longer believed.

5 kommenttia:

  1. Hyvä postaus. Kiitos.

    Luin itse uudestaan Gutenbergistä teoksen kesällä, samoinhin aikoihin kun luin Saltenin Bambin.

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus! Satu palaa mieleen niin elävästi!

    Peter Pan on lasten klassikko ajasta ikuisuuteen. Siinä on jotakin niin perinpohjin puhuttelevaa, ettei se ikinä katoa.

    Muistaakseni mietin tätä keväälläkin, kun kirjoitin kirjasta blogissani (hmmm... katsotaan...), joo: http://luenjakirjoitan.blogspot.com/2011/05/peter-pan.html

    Myös Maria Sinisen linnan kirjastossa kirjoitti keväällä Peter Panista. Linkki mun tekstissä.

    VastaaPoista
  3. Voi, minunkin piti lukea tämä TB-haastetta(kin) varten, mutta niin se jäi. Jospa tänä vuonna!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Jokke! Bambi olisikin mielenkiintoista lukea. Muistan nähneeni elokuvan pienenä, mutta mielikuvat siitä ovat hyvin hämäriä. Voin kuvitella, että kirjaa saattaa olla aika erilainen kuin Disneyn piirretty.

    Kiitos linkeistä, Paula! Hyvä 10 kohdan lista, vaikka englanninkielisen version lukeneena hämmennyinkin Leenan, Jukan ja Mikon nimistä...

    Karoliina, TB-haaste oli todella inspiroiva! Luin monta kirjaa, jotka ovat roikkuneet kauan lukulistan taka-alalla. Taidan jatkaa vinkkiesi penkomista tänä vuonnakin :)

    VastaaPoista
  5. Tässä on postaukseni Bambista ja Peter Panista.

    http://joklaaja.blogspot.com/2011/10/bambi-felix-salten-ja-peter-pan.html

    VastaaPoista