19. tammikuuta 2011

Maarit Verronen: Saari kaupungissa

Jorin innoittamana hoksasin, että kirjahyllyssäni nököttää lukemattomana Maarit Verrosen Saari kaupungissa (2007).

Olin kokonaan unohtanut pari vuotta sitten joululahjaksi saamani kirjan ja suoraan sanottuna koko kirjailijan, vaikka joskus muinoin luin Verrosen tuotantoa hyvinkin innokkaasti. Hämmentävinä mutta kiinnostavina lukukokemuksina ovat jääneet mieleen ainakin romaanit Yksinäinen vuori (1993) ja Luolavuodet (1998), novellikokoelma Viimeinen lapsitähti (1994) ja matkakirja Matka Albaniaan (1997).

Niihin verrattuna Saari kaupungissa oli pettymys. Siinä oli tuttua verrosmaisuutta - kolkkoja miljöitä, omituisia henkilöitä, kummallisia tapahtumia ja eleetön kirjoitustyyli - mutta tähän tarinaan en päässyt ollenkaan sisään. Kaipasin koko 162 sivun ajan jonkinlaista ahaa-elämystä, jota ei ikävä kyllä koskaan tullut.

Kirjan kolmesta osasta ensimmäinen, Kaupunki, koostuu erakkomaisen Aislan ohikiitävistä kohtaamisista kanssaihmistensä kanssa. Lyhyet jaksot vihjailevat kutkuttaviin arvoituksiin - ja jäävät arvoituksiksi. Toisen osan Sukupolvissa laukataan sitten läpi aivan muita ohikiitäviä ihmisiä. Viimeinen osa, Aisla, palaa päähenkilöön. Luvut ovat episodeja Aislan arjesta, johon kuuluu pitkiä kävelylenkkejä, tutkimusretkiä kaupungin lähisaariin ja tuntemattomien ihmisten tarkkailua.

Kirjan takakannen mukaan Saari kaupungissa "kartoittaa pelkistetyn paljastavasti ihmisyyden peruskysymyksiä" ja Verronen "kääntää jälleen kerran hämmentävän kirkkaasti esiin elämän sattumanvaraisuuden ja lainalaisuuksien monisyisen problematiikan".

Minulle Verrosen problematiikka oli tällä kertaa hiukan liian monisyistä.

Maarit Verronen: Saari kaupungissa. Tammi, 2007. 162 s. Kannen suunnittelu Markko Taina. ISBN 978-951-31-3876-9. Saatu lahjaksi.

1 kommentti:

  1. Muistan tehneeni yläasteella kirjaesitelmän Verrosen Luolavuodet -kirjasta. Ihme, etten ole lukenut hänen tekeleitään sitten enempää, koska kuitenkin tykkäsin tuosta kirjasta.

    VastaaPoista